30. joulukuuta 2013

Iloa pikkupotilaille.


Osallistuin talvella 2011 Paf:in järjestämään kilpailuun, jossa oli mahdollista voittaa matka Etelä-Afrikkaan. Kilpailussa oli tarkoitus kuvata viisi ennalta määriteltyä Afrikan eläintä haluamallaan tekniikalla. Itse valitsin työvälineeksi luonnollisestikin pensselin ja maalit. Tällä kertaa onni ei kuitenkaan osunut kohdalleni vaan raati valitsi voittajiksi toiset hienot taideteokset.

Taulu ei koskaan päässyt omalle seinälleni vaan tönötti aina kaapin perällä. Nyt kaksi vuotta myöhemmin eläintaulu löysi oman paikkansa. Jo keväällä lapsemme viettäessä hetken teho-osastolla syntymän yhteydessä, kävi mielessäni ajatus viedä taulu sairaalaan. Asia jäi silloin ajatuksen tasolle mutta nyt tänä jouluna kun tyttömme joutui lastenosastolle, päätin viedä taulun sinne.

Saimme Keski-Suomen Keskussairaalan lastenosastolla aivan ihanaa palvelua! Hoitajat olivat todella sydämellisiä ihmisiä ja tekivät kyllä kaikkensa, että olomme olisi mahdollisimman mukava. Joulun aikaan myös tytärtämme muistettiin useilla joululahjoilla. Tällä kertaa siis vein taulun kiitoksena hyvästä hoidosta osaston tädeille, jotka tuntuivat olevan siitä kovin mielissään. Seuraavana päivänä huomasimmekin, että taulu oli aseteltu leikkihuoneeseen. Nyt se varmasti ilahduttaa enemmän mitä kaappimme nurkassa.

Taulun koko on 40x40cm ja maalattu akryyliväreillä kangaspohjalle.

Häälahja tilaustyönä.


Tauluni tuntuvat olevan suosittuja etenkin lahjoiksi pariskunnille, sillä tämä taisi olla peräti seitsemäs "pari-potretti" -maalaukseni. Taulu on kokoa 40x40x3cm ja maaleina akryylivärit. Maalaus on tehty valokuvan pohjalta ja pientä lisähaastetta työhön toi kuvassa oleva auringonpaiste.

3. joulukuuta 2013

Taulu omasta kuvasta.


Kauan siihen meni. Nimittäin nyt vasta tein taulun meistä. Kuva otettiin jo kesällä 2010 ja luonnoksetkin olivat pitkään valmiina mutta aina oli muita projekteja ja meidän taulu sai odottaa. Nyt se on valmis ja pääsee pian seinälle, makuuhuoneeseemme.

Taulu on kooltaan 70x100cm ja maalattu akryylimaaleilla. Taustaan käytin hopeamaalia, sillä sitä löytyy myös makuuhuoneemme tapetista.

28. lokakuuta 2013

Juhannusruusua pöytäliinassa.

Olen kovin ihastunut tähän Juhannusruusu-maton kuosiin. Ihan ensimmäisen kerran virkkasin mustasta ontelokuteesta tällä ohjeella maton olohuoneeseen ja sen jälkeen on valmistunut myös pari mattoa kylpyhuoneeseen.

Tällä kertaa päätin kokeilla ohjeen toimivuutta pöytäliinana. Virkkasin vaaleanharmaasta Novitan puuvillalangasta liinan olohuoneen pöydälle ja se passasi valkoiselle pinnalle loistavasti, eikä näytä lainkaan "mummomaiselta" niin kuin vähän etukäteen pelkäsin.


Lanka: Novita Tennessee
Koukku: 3,5mm

23. lokakuuta 2013

Vauvan mekko verhon jämistä.

Ompelin joitakin viikkoja sitten meille verhot Ikean Trådklöver-kankaasta, joka ehti olla kaapin perällä peräti vuodenpäivät. Verhoista jäi noin 35cm:n suikale ylimääräiseksi ja päätin yksi ilta surauttaa siitä puolivuotiaalle tytöllemme mekon. 

Pienen kangasmäärän vuoksi mekosta tuli melkoinen palapeli mutta olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Etukappale on ommeltu kahdesta palasta ja takakappale neljästä. Eli takakappaleen yläosassa on kaksi palaa ja kun en saanut loppua helmaa ommeltua kokonaisesta palasta, jouduin vasempaan nurkkaan lisäämään vielä kangasta. Mutta ihan hauska lopputulos siitä kuitenkin tuli. 


Mekko valmistui illassa ja työläin osuus taisi olla helman käänteen ompeleminen käsin, jotta sain mahdollisimman siistin lopputuloksen. Mekon niskassa on nappi ja n.10cm halkio helpottamassa pukemista. Mekon omistaja oli tyytyväinen tai grafiikka ainakin oli hyvin kiinnostava!

22. lokakuuta 2013

Ristipistoin tauluksi.


Hetki ehtikin vierähtää edellisestä ristipistotyöstä ja tämän askartelun myötä innostus kirjontatöihin heräsi uudestaan. Suunnittelin sydämen alkuksi ruutupaperille, jonka avulla tein hieman vahvemmalle maalauspaperille terävällä neulalla apupisteet. Kun kaikki kohdat oli pistelty, aloin pistelemään neonpinkillä langalla ja paksulla neulalla ihan perinteisiä ristipistoja. Paperille pistely oli aavistuksen hitaampaa mitä kankaalle, mutta itse pistojakaan ei hirmuisesti tässä työssä ollut.

Vauvan virkattu lippapipo.

Virkkailin yksi päivä ystäväni pojalle tällaisen lippapipon kun löysin ihanan näköisen ohjeen netistä. Ohje oli tosi simppeli ja työ valmistui nopeasti. Innostusta lisäsi myös vasta hankittu Pompom-maker, jota olin pidemmän aikaa jo havitellut ja sellainen löytyikin edullisesti Tigerista. Omalla käsialallani piposta tuli juuri sopiva yksivuotiaalle.


Malli: Pirkka
Lanka: Novita Siiri
Koukku: 5mm

Pilttipurkkien hyötykäyttöä.


Nykyään kun meillä tuppaa kertymään pilttipurkkeja melkoinen kasa, ajattelin kehitellä niistä jotain hyödyllistä. Ensimmäisenä näin syksyllä mieleeni tuli tietenkin tuikkukupit. Mietin mm. niiden maalaamista ja teippausta, mutta päädyin kuitenkin testiksi neulomaan irtopäällisen. Päällinen valmistui hetkessä ja oli helppoa kuin heinän teko, ainakin loppujen lopuksi kun sai silmukkamäärän kohilleen.

Päällinen on siis neulottu suljettuna neuleena tuubiksi. Se hyvä puoli tällaisissa on, että näitä ei tarvitse tehdä kahta samanlaista kuten lapasia niin mielenkiinto säilyy koko piiitkän prosessin ajan. 


Malli: omasta päästä
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2,5mm


1. lokakuuta 2013

Vauvan virkattu pipo pitsikukalla.


Greige-teema jatkuu, yllätys yllätys. En siis vielä ole siihen sävyyn kyllästynyt. Tällä erää valmistui vauvalle talvipipo virkkaamalla. Pipon ohjeen keksin omasta päästäni mutta tuon ihanan virkatun kukan ohjeen löysin Prinsessajuttu-blogista

Mietin pitkään teenkö pipoon tupsun ja itseasiassa alotin sitä jo tekemäänkin mutta toistaiseksi jätän sen laittamatta ettei tule liikaa härpäkkeitä.


Vauvan virkattu pipo
Malli: pipo omasta päästä, 
Lanka: pipo Novita Kelo,
kukka Novita Wool
Koukku: pipo 8mm,
kukka 2,5mm

30. syyskuuta 2013

Vauvan kaulahuivi Muija-kankaasta.

Olen yrittänyt metsästää jo pidemmän aikaa puolivuotiaalle lapselleni nättiä kaulahuivia, sillä perinteiset nalle/auto/kukkahuivit eivät oikeen iske makuuni. Selailin myös Etsyä, josta kyllä löytyi maukkaita kuoseja. Lopulta kuitenkin päätin tehdä huivin itse, kysehän ei ole kuin parista kangaspalasesta.

Kangasjemmoistani löytyikin sopivan kokoinen pala Marimekon Muija-kangasta ja sehän passaa loistavasti esim. virkkaamani Möökö-takin seuraksi. Takapuoli huivista on tavallista, valkoista puuvillaa. Kiinnikkeeksi ompelin tarranauhaa.

Huivin ompeli yhdessä hujauksessa, joten näitä tulee varmasti tehtyä parit kappaleet vielä lisää.

15. syyskuuta 2013

Maailman helpoin villatakki virkaten.

Tunnetaan myös nimellä Möökö-takki. Alkuperäinen ohje löytyy täältä, jota myös itse käytin mutta hieman mukaillen. Takki tai siis huppari valmistui parissa illassa ihan huomaamatta. Virkkasin takin ohjeen mukaisilla silmukoilla ja käsialallani siitä tuli kokoa 80cm. Kelo-lankaa kului vähän reilu kolme kerää.

Aluksi suunnittelin laittavani takkiin isot mustat napit, kunnes muistin nämä ihanuudet Viljamin Puodissa ja nehän oli pakko saada! Pitänee odotella, josko myyntiin tulisi taas pipoja Panda-kankaasta niin olisi sitten makea yhdistelmä.


Lanka: Novita Kelo
Koukku: 8mm

11. syyskuuta 2013

Unelmia ja sisustushommia.



Jokaisella meistä on varmasti jotain sisustusunelmia, isoja tai pieniä. Usein kaikkea ei vain ole mahdollista hankkia kerralla. Toisaalta, ei kai niitä voisi unelmiksi silloin kutsuakaan jos kaikki olisi heti saatavilla.

Yksi pitkäaikaisimmista unelmistani on ollut hankkia Eamesin
RAR-keinutuoli valkoisena. Eniten siinä kiehtoo eri materiaalien yhdisteleminen ja sen muotokieli. Uskon, että vielä jonain päivänä olohuoneessamme komeilee RAR lämpöisen taljan kera.

Muita unelmoimiani tuotteita tai ihan arkisiakin juttuja ovat:

Valkoinen String Pocket hylly 
Valkoinen Normann Copenhagenin Norm 69 lamppu 
Musta Normann Copenhagenin Heima kynttelikkö
Arne Jacobsen kupit E, J ja M  
Eric Thernerin Diamond Lights -lamppu 
Iso Normann Copenhagenin Tablo pöytä
Musta Bekväm porrasjakkara

9. syyskuuta 2013

Omalle seinälle.

Pitkästä aikaa maalasin taulun omalle seinälle. Mietin jotain abstraktia, räväkkää maalausta mutta päädyin lopulta aika vastakohtaiseen tauluun. Pastellisävyt on ollu kovasti mieleeni viime aikoina, joten sellaisia tuli myös tähänkin teokseen.

Taulu on 70x100cm ja maaleina perinteiset akryylimaalit.

6. kesäkuuta 2013

Bambu-tiskirätti.

Virkkasin kokeiluksi Bambu-tiskirätin. Muutin mallia hieman oman maun mukaisemmaksi reunoista mutta muuten mallina toimi Novitan tiskirätin ohje. Langoissa oli niin herkulliset värit, että taidan tekasta joku ilta pari muutakin. Mikäli siis tämä rätti on toimiva niin kuin on kehuttu.


Tiskirätti
Malli: Novita
Lanka: Novita Bambu vadelma
Koukku: 3,5mm

17. toukokuuta 2013

Kakunkoristeita sokerimassasta.

Plärättyäni puoli nettiä läpi etsiessäni kakunkoristeita tuleviin ristiäisiin, päätin valmistaa ne itse. Materiaaliksi valitsin itselle entuudestaan tuntemattoman sokerimassan. Tilasin massan ja muotit Ullanunelma-nettikaupasta. Valikoima on laaja ja toimitus oli tosi nopeaa.

Väreiksi valitsin sokerimassalle vaaleanpunaisen, punaisen ja valkoisen. Kuvien
muotti löytyi alennuksesta hintaan 4,90e. Kukkien päälle sivelin kuivalla siveltimellä valkoista helmiäisjauhetta ja istutin pienen helmen sokerikuorrutteen avulla.

Punaisesta ja valkoisesta massasta ajattelin väsätä Converse-kengät toisen kakun koristeeksi mutta niistä lisää myöhemmin mikäli onnistuvat :).


Alla vielä kuva valkkaamistani serveteistä, jotka passaavatkin mukavasti kakunkoristeisiin.

Kuva Pentik.com

16. toukokuuta 2013

Hama.

Poikkesin yksi päivä TOYS"R"US-liikkeessä etsimässä sormiväriä. En löytänyt sieltä etsimääni, mutta sen sijaan tein heräteostoksen eli paketillisen lapsuudesta tuttuja Hama-helmiä ja niille pohjia. Kotiin tultuani ähräsin muutamia juttuja helmistä ja kävin vielä täydentämässä helmivarastot (saattoi hieman karata lapasesta), jotta Helatorstainakin olisi tekemistä. Tein pieniä kuvioita, joita voi käyttää vaikka synttärikorteissa, magneetteina tms.

Ps. I love you.


Maalasin akryyliväreillä kaksi taulua vauvan pinnasängyn yläpuolelle. Taulut ovat kooltaan 24x35cm. Valkoinen taulu on toteutettu liimaamalla Sinellistä ostettuja puukirjaimia taulupohjaan ja maalaamalla valkoisella värillä päälle. Tekstinä taulussa on "PS I LOVE YOU".

Puputaulussa raidat on maalattu teipin avulla ja pupu lopuksi raitojen päälle.


Pinniksen päiväpeitto on ommeltu Marimekon Muija-kankaasta lisäämällä nurjalle puolelle ohut tikkikangas. Peitteestä tuli sen verran iso, että se menee vauvan seuraavaankin sänkyyn. Kangasta kului noin metrin verran.

Kiss.

Pitkästä aikaa tulikin maalattua. Tilaustyö pariskunnasta on tehty akryyliväreillä kangaspohjalle. Taulun koko on 60x90x1,5cm.

Vauvan tuoksua.

Äippälomaillessa virkkasin vauvan pinnasänkyyn koristeen seiskaveikka-langasta ja 3,5mm koukulla. Valkoinen pallo on halkaisijaltaan noin 10cm, pinkki 6cm ja musta 5cm. Todella selkeän ohjeen virkattuihin palloihin löysin täältä.

Vauvan jalanjälki ikuistettiin Äitienpäiväkortteihin Mummolle, Mummalle ja Isomummulle sekä vauvakirjaan. Maalina oli valkoista sormiväriä Sinellistä, jonka sävytin tipalla punaista elintarvikeväriä. "Muutaman" otoksen joutui ottamaan, että tuli muitakin kuin varpaat kippurassa -kuvia. Pientä lahjontaa (maitoa) oli myös käytettävä.

Vauvan neuleita.

Neuloin vauvalle valmiiksi lapaset, tossuja, sukkia sekä myssyn ja kaulaliinan. Tässä niistä muutamia.


Lapaset
Lanka: Garnstudion (en muista tarkemmin)
Puikot: 2,5mm




Myssy
Malli: Novita
Lanka: Seitsemän Veljestä
Puikot: 2,5mm



Sukat
Lanka: Seitsemän Veljestä
Puikot: 3mm



Kaulaliina
Malli: Ullaneule
Lanka: Seitsemän Veljestä
Puikot: 3mm

4. helmikuuta 2013

Sitterin uusi elämä.


Ostin Facebookin kirpputorilta käytetyn Carena-merkkisen babysitterin 5e:lla. Sitterin sini-beige kangas oli jo parhaat päivänsä nähny, joten päätin loihtia siihen uuden (sisustukseemmekin sopivamman) päällisen. 


Piirsin vanhasta päällisestä muutamia kaavoja avuksi mutta muuten ompelin melko silmämääräisesti. Vanha pehmuste tukilevyineen on tekemäni version sisällä. "Turvavyöksi" löytyi sopivasti musta Haglöfsin repun lantioremmi klipsuineen. Kankaaksi valikoitui Ikean Sofia-kangas, jota löytyi valmiina kaapin perältä.


Nyt vain odotellaan käyttäjää syntyväksi :).