31. heinäkuuta 2014

Äitiyspakkauksen makuupussille uusi ilme!

Otimme esikoiselle 2013 äitiyspakkauksen mutta kerta suurin osa tuotteista (vaatteista) jäi käyttämättä, ajattelimme tällä kertaa ottaa avustuksen rahana. Viime vuoden pakkauksessa tuli mukana siili-aiheinen Finlaysonin makuupussi joka oli kuosiltaan "ihan ok". Mietin jo saadessani makuupussin, että tuunaisin sen uusiksi mutta asia jäi sikseen.

Nyt kun ompelin parivuoteen Elefantti-lakanasta muksuille omat lakanat, päätin jämäkankaasta tekaista makupussiinkin uuden päällisen. Selailin netistä vinkkejä mutta pussin päällystäminen tuntui hirmu työläältä vetoketjun irrottamisineen ja leikkelyineen. Löysin kuitenkin ohjeen, jossa uusi kangas ommellaan suoraan vanhan kankaan päälle.

Niinpä leikkasin vain kaksi puolikasta oikeaan muotoon, nuppineulailin palaset kiinni ja ommella surautin molemmat palat erikseen pussin kylkiin. Tämä tekniikka osottautui tooosi helpoksi ja nopeaksi. Jos joskus sattuu Elefantti-kuosiin kyllästymään niin se on mahdollista irroittaa ja alkuperäinen pussukka on taas käytettävissä.

Koska käytössä oli tosiaan jämäkangas, tulivat elefantit hassusti pystyyn mutta eipä tuo itseäni ainakaan häiritse. Nyt on taas makuupussi valmiina lämmittämään seuraavaa nukkujaa ♥.

Äitiyspakkauksen (2013) makuupussi sekä uusi päällinen.

13. heinäkuuta 2014

Vauvantarvikkeita ommellen.

Ostin juuri oman ompelukoneen, josta haaveilin pitkään. Alkuun lainassa oli varmaan pari vuotta kaverin upouusi Brother kunnes vihdoin ja viimein sain sen palautettua ja nyt tauon jälkeen oli hommattava sitten ihan ikioma Singer. Kyseessä on siis ihan peruskone joustinompeleineen, mitkä halusinkin koneessa ehdottomasti olevan. Luulen, että nyt tulee ommeltua melko paljon lastenvaatteita.

En muistanutkaan miten mukavaa ompelu onkaan! Näin viikonloppuna kaapista ei tosin löytynyt kuin jämäkankaita mutta alottelin reenaamisen jo pikkutöistä :). Ensimmäisenä ompelin tulevalle vauvalle muutamat tuttinauhat, jotka näin hyödylliseksi esikoisellakin ettei ole aina tutti hukassa. Mitan otin valmiista tuttinauhasta ja tarvikkeet tilasin netistä.

Tuttinauhoja.

Olin ostanut aiemmin varastoon isokokoisen raidallisen t-paidan (mustavalkoisen tietty :D) alennusmyynnistä ihan vain kankaaksi, joten ompelin siitä pienet tumput vauvalle. Resorikin löytyi omasta takaa ja malli tuli omasta päästä. Kangas oli vaakaraitaista mutta tein leikkaukset vinoon vaikka kangas ei joustakaan niin hyvin. En nähnyt siinä ongelmaa kun tumpuissa kankaan ei tarvitsekaan joustaa paljoa.

Vauvan tumput.

Päivän päätteeksi tuli vielä surautettua lapsille lakanat Finlaysonin Elefantti -kankaasta. Tiedän, että niitä olisi löytynyt valmiinakin mutta ei meidän Ikean peittoihin sopivissa koossa. Enkä halunnut vartavasten ostaa uusia peittoja, sillä nykyisiin peittoihin löytyy jo muutamat pussilakanat. Niinpä tilasin alesta yhden parivuoteen pussilakanan ja leikkasin siitä sopivat palaset. Ompeleet ja huolittelut vaan reunoihin - ja valmista on! Kangasta jäi vielä tyynyliinoihin ja johonkin pieneen työhön.

Lasten lakanat Elefantti-kankaasta.