22. heinäkuuta 2016

Trikoovaatteita lapsille.

Ompelukärpänen taas puraisi ja lapsille on tullu tehtyä nyt perusvaatteita. Pojalle valmistui nämä kaksi trikoopaitaa jämäpaloista sekä Jyväskylän kangaskaupan napakasta trikoosta (jota voin lämpimästi suositella).




Edeltä mainitusta liikkeestä bongasin myös tämän ihanan hempeän puputrikoon, josta syntyi tytölle tunika. Kankaaseen löytyi juuri sopivan sävyistä resoriakin kaula-aukkoon sekä hihoihin.




Aiemmin kesällä ompelin tämän vilpoisan raitapaidan pojalle. Rinnassa on tasku aidosta nahasta jota löysin paikallisesta Eurokankaasta. Oli tosi positiivinen yllätys, että sinne oli tullut nahkapalalaari! Valitsin muutaman mustan nahkapalan parilla eurolla, niistä kun syntyy jo useampi tasku. Pitäisi käydä taas joku päivä katsastaa palatilanne.




18. toukokuuta 2016

Ruutukaavaa makuuhuoneeseen.

Muistan kun aikoinaan astuin blogimaailmaan, jäi mieleeni erityisesti yksi blogi. Tämä taisi peräti olla blogeista ensimmäinen, johon silloin tutustuin ja se on (nykyisin tosin jo lopettanut) Kotipalapeli. Pidin kovasti bloggaajan tyylistä kirjoittaa, hänellä oli inspiroivia DIY-projekteja sekä koti, josta löytyy ihania yksityiskohtia. Erityisesti tykästyin heidän seinään, joka on tapetoitu Marimekon Ruutukaavalla. Kyseinen kuosi jäi kummittelemaan vuosiksi takaraivooni, kunnes viime viikolla sain sen viimein omalle seinälleni. Ja voi että, miten rakastankaan uutta seinäämme!


Kuva: taloon.com

Makuuhuoneessamme oli aiemmin edellisten asukkaiden laittamat greigen väriset tapetit, suht neutraalit mutta ei niin omaan makuuni. Ne eivät siis olleet remppalistan ykkösenä asuntoon muuttaessa mutta kun pääsimme tapetoinnin makuun lastenhuoneen kohdalla, nousi remppakuume entisestään ja näin ollen makuuhuoneen seinä alkoi yllättäen kaivata piristystä. Pyörittelin mielessäni monia eri Marimekon kuoseja mutta aina vain palasin Ruutukaavaan.


Edellisille asukkaille oli käynyt pieni moka tapetin kanssa,
huomaako kukaan tarkkasilmäinen? :)

Tartuin tuumasta toimeen ja tilasin Ruutukaava-tapetin Taloon.com:n laajasta tapettivalikoimasta kun siellä sattui olemaan sopivasti vielä alekin. Verkkokaupassa toimitusajaksi oli mainittu 2-4vkoa mutta oli kyllä todella positiivinen yllätys kun tapetit saapuivat alle viikossa ja vielä kotiin toimitettuna! Rullat saivat vielä hetken marinoitua kaapissa kunnes koitti oikea hetki ja lasten mentyä nukkumaan repäsin vanhat tapetit alas ja seuraavana yönä aloitimme miehen kanssa laittamaan uutta kuosia tilalle. 




























Tapetti tuntui tosi laadukkaalta ja jämäkältä, joten se oli myös helppo asettaa paikoilleen. Liisterin pystyi levittämään suoraan seinään eikä tarvinnut erikseen asennella tilaa vieviä tapetointipöytiä tai muita ylimääräisiä vermeitä. Plussaa oli myös tapettirullan leveys, joka on 70cm eli tavanomaista puolimetristä leveämpi. Homma eteni melko rutiinilla eikä hukkapaloja juurikaan jäänyt lyhyen kohdistusvälin ansiosta. 




Ollaan kyllä lopputulokseen enemmän kuin tyytyväisiä, seinästä tuli juuri niin kaunis kuin olin ajatellutkin! Mitään väri-iloitteluahan tämä meidän makkarin sisustus ei ole mutta passaa täydellisesti omaan mustavalkoiseen-väriympyrääni. Kävin vähän jo salaa silmäilemässä tapetteja olohuoneeseen vaikkakin mies tuossa vesiputkien tauksia tapetoidessa ähisi ettei ala hetkeen kyllä nyt tapiseeraamaan.


Tässä vielä muutoskuva.

(Yhteistyössä taloon.com)


13. toukokuuta 2016

Tunika x2.

Vihdoin sain ommeltua itsellenikin jotain sitten yläasteaikojen. Tähän saakka on tullut aina vain lapsille ja lahjaksi ommeltua mutta nyt on valmistunut jo kaksi tunikaa itselle! 

Ensimmäisen tunikan kangas lähti mukaan käsityömessuilta ja se on Käpysen Solmu-trikoo. Ostin messuilta metrin valmispalan ja meni kyllä todella tiukille, että kaikki osat sai leikattua palasta. Kuviolla kun ei ollut väliä niin kaavat pystyi asettelemaan ylösalaisinkin kankaalle. Kaavana käytin Ottobren 5/2013 numerossa olevaa Friday evening -kaavaa. Piirsin kaavat aluksi koossa 36 mikä olikin juuri passeli hartioiden kohdalta mutta muuten sai kyllä kaventaa ja lyhentää rutkasti, varmasti yli 34 koonkin.



Toinen tunika valmistui eilen ja sen ompelin Jyväskylän kangaskaupan valko-mustasta raitatrikoosta johon yhdistin Eurokankaan pellavaa. Siihen käytin kaavana ikivanhaa mekkoani joka on joskus ulkomailta tuotu. Pakko kyllä vielä parit tunikat ommella - nämä kun on niin kivoja työvaatteinakin! Kannattaa muuten poiketa Jyväskylän kangaskaupassa jos täällä päin liikutte, tosi kattava valikoima trikoita ja aivan huippua palvelua! 






18. huhtikuuta 2016

For Minis and Mommies ihanuudet ❤

Bongasin jo hyvän aikaa sitten netistä aivan ihanat For Minis and Mommies mokkasiinit ja olen ihastellut pitkään Päivin tekemiä ylisuloisia tuotteita. Onnekseni pääsin testaamaan lapsilleni käytännöllisiä mokkasiineja sekä itselleni kauniita hiusnauhoja. Valitsin 3-vuotiaalle tyttärelleni mintunvihreät Braidsit ruseteilla ja 1,5-vuotiaalle pojalleni mustat tasseli-Braidsit. Tarkoituksena oli laittaa mokkasiinit lapsille päiväkotiin mutta saatuani ne käsiini, päätinkin jättää ne koti/kyläily käyttöön ainakin toistaiseksi. En nimittäin vain raaski viedä niitä päiväkotiin hukattavaksi.





Kaikki for Minis and Mommies -tuotteet ovat aitoa, kromivapaata nahkaa ja todella pehmeää sellaista. Lapset ottivat heti mokkasiinit käyttöön ja kootkin olivat täysin passelit kun ilmoitin lasten jalanpituudet ja Päivi katsoi sen mukaan oikeat koot. Pohjat eivät ole muuttuneet lainkaan liukkaiksi, kuten aiemmin ostamissamme marketin nahkatossuissa. Voin kyllä lämpimästi suositella näitä ihanuuksia kaikille pikku prinsseille ja prinsessoille!



Mokkasiini-lähetys saapui kyllä niin oikeaan aikaan kun olimme lasten kanssa flunssassa sängynpohjalla. Paketista löytyi myös ihana, monikäyttöinen rusetti jonka voi hakaneulalla kiinnittää vaikka jakun rinnukseen tai kauluspaitaan. Kiitos vielä Päivi! ❤



29. maaliskuuta 2016

Korallia, aquaa ja tiipiitä.

Tilasin pitkästä aikaa kankaita Noshilta kun oli ilmestynyt niiin herkullisia kuoseja ja värejä. Myös omat kokemukset heidän kankaistaan on todella positiivisia ja trikoot ovat pysyneet napakoina sekä haalistumatta pesuista huolimatta. Tällä kertaa valitsin tytön asusteisiin korallia trikoota sekä vaaleanpuna-sävyistä tiipiitä ja pojalle aquaa trikoota sekä minttua tiipiitä. Ompelin tytölle parit pipot ja tuubihuivin. Sama setti olisi tarkoitus myös tehdä pojalle mutta ilman hörsylöitä :).

Palattuani päivätöihin oma ompeluaikani ajoittuu lähinnä ilta ysistä eteenpäin, joten ompelusten valmistumistahti ei paljon päätä huimaa. Usein myös töiden ja lasten iltatouhujen jälkeen on niin väsynyt ettei jaksa enää alkaa ompelemaankaan, vaikka kuinka mieli tekisi. Mutta eiköhän ne pojankin asusteet joskus valmistu :).






28. maaliskuuta 2016

Pojan kevättakki Räsymatosta.

Nyt oli jo korkea aika pojankin saada uusi kevättakki. Kuosi oli aika selvä jo pidemmän aikaa ja malliksi valitsin hyväksi havaitun Ottobren (1/13) parkatakin, josta tein hieman riisutumman mallin. Jätin tällä kertaa tuulilistan pois ja taskut kuten aiemmassakin versiossa. Hihoihin ompelin taasen resorit niin ranteet eivät ole ihan heti paljaana.

Takki oli valmiina oikein mieluinen mutta tuntui, että se kaipasi jotain pientä lisäystä. Pyörittelin mielessäni nahkaista V-merkkiä, joita ompelin V:n collegepaitoihinkin aiemmin mutta sitten hoksasinkin että taskuahan se rinnus huutaa. Niinpä nappasin vanhasta nahkatakistani palasen ja ompelin siitä rintataskun takkiin.





7. maaliskuuta 2016

Paapiin possupussi.

Tilasin ensimmäistä kertaa kangaskaupan "possupussin" eli vähän kuin sian säkissä. Facebookin ompeluryhmässä eräs jäsen vinkkasi Paapiin valoikoimaan tulleen possupussin ja päätin kerrankin olla rohkea ja laitoin pussin tilaukseen. Yleensä nämä yllätyspussit menevät hetkessä kaupaksi, niin kuin tälläkin kertaa. Oma possupussini sisälsi yhteensä 4m kangasta ja hinta oli 40e eli metrihinnaksi tuli 10e. Palojen kokoihin tai kuoseihin ei siis voi itse vaikuttaa vaan ne ovat mm. pakkojen loppuja tai kakkoslaatuja. 

Minulle valikoitui ihan mieluisat kankaat, vaikka ihan jokaiselle en olekaan vielä käyttötarkoitusta keksinyt. Kolmesta kankaasta kuitenkin ehdin jo ommella paidat/mekot, loput neljä kangasta on vielä marinoitumassa ja odottamassa ideaa joten niistä lisää myöhemmin :).

Sydän -trikoosta syntyi paita kummitytöllemme.


Siesta -kankaasta tein tytöllemme mekon pipari-helmalla.





Koira-trikoosta tuli myös tyttärelleni tunika ja myöhemmin menee vaikka paitana.


28. helmikuuta 2016

Tytön Marimekko-kevättakki.

Viimeinkin pääsin työstämään tytön kevättakkia kun on hetkeksi selvitty päiväkotipöpöistä, jotka on kiertäny meidät kaikki läpi vuorotellen. Päällikangas on Marimekon Kasvu-kuosia johon ihastuin heti ensisilmäyksellä. Löysin netistä Käpysen sivuilta vielä kankaaseen sopivan vetoketjun ja lähes saman sävyisen resorin, joten oon tosi tyytyväinen tähän yhdistelmään ❥.

Takki on kokoa 110cm. Kaavaa piirtelin ja mallailin aluksi moneen kertaan vanhaan lakanakankaaseen ja eniten päänvaivaa aiheutti kädentiet. Muuten takki olikin helppo ommella kun useampia takkeja tullut tehtyä viime aikoina ja kaikki tekemistä helpottavat kikat tuoreessa muistissa :).